Hei, pitkästä aikaa! Netti on ollut poikki ja olen ollut mökkeilemässä, joten täällä on ollut vähän hiljaisempaa. Nyt ajattelin kuitenkin jakaa erään reseptin, jota testasimme eilen siskoni kanssa. Nyt kun on näin kuumaa, niin on kiva syödä vähän kevyemmin, joten valitsimme tämän Jamie Oliverin salaatin testattavaksemme. Sisko ei salaatista tykännyt, mutta hän ei muutenkaan ole mozzarellan ystävä ja ilmakuivattu kinkkukin oli hänelle vähän turhan suolaista. Omasta mielestäni salaatti oli kuitenkin oikein mainio lounasruoka:

1245929297_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1245929359_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

2:lle

Ainekset:

½ mozzarellapallo
2 kypsää, mehevää persikkaa
½ paketti ilmakuivattua kinkkua, voi toki laittaa enemmän tai vähemmän maun mukaan
salaattia (käytimme siskon kanssa 1ruukullisen villirucolaa)
minttua

Kastike:

½ rkl sitruunanmehua
1.25 rkl oliiviöljyä

Revi mozzarella paloiksi ja asettele lautaselle. Kuori ja lohko persikat ja ripottele mozzarellan päälle lautaselle. Ripottele päälle hieman suolaa ja mustapippuria. (Jamie Oliver kehotti kokeilemaan myös chiliä mozzarellalle.) Viipaloi ilmakuivattukinkku pieniksi suikaleiksi ja ripottele lautaselle. Silppua salaatti ja minttu ja kostuta ne sitruuna-oliiviöljy-kastikkeella. Ripottele salaatti muiden ainesten päälle lautaselle.

Itse laitoimme kaksinkertaisen määrän tuota kastiketta ja tuli vähän turhan vetistä, joten laitoin nyt tuohon puolikkaan ohjeen määrät.